torstai 1. marraskuuta 2012

Aivotyötä ja päänsärkyä

Puhaltimen moottorin vaihto


Opettajan isän auto (Skoda Roomster -07) tuli korjattavaksi, koska puhallin ei toiminut ja syy oli selvästi moottorissa joka ei pyörinyt. Veholta sain ammatilaiselta neuvoja airpackin irroittamiseen ja hän myös tulosti minulle ohjeet ohjaamon etupaneelin irroituksesta. Joista oli huikea apu. 




Ohjeita noudattaen aloitin irroittamisen, ensin rattin suojien irroittaminen ja sitten airpackin irroitus, jonka jälkeen pääsin rattiin käsiksi. Katsoin että ratti on suorassa ja pistin merkin siittä. Seuraavaksi radio, ohjainlaite, hanskalokero, matkustajan airpack ja keskipuhallin ryhmä. Vähitellen ruuvit irtoilivat ja ohjeista hyvin näki mihin kaikkialle Skodan rakkaat suunnitteliat olivat ruuveja piilottaneet. Vihdosta viimein pääsin irroittelemaan etupaneelia, joka pienen rimpuilun jälkeen irtoikin. Nyt näin se täydellisen johtojen sekasorron ja merkkasin jokaisen irroittamani johdon.

Mitä ratin takaa löytyy?




Johtojen sekasorto




Vanha ja uusi puhaltimen moottori




Aika tylyn näköinen ilman etupaneelia




Etupaneeli


Itsepuhaltimen moottorin vaihto oli todella helppo homma verrattuna siihen minkälaisen vaivan oli nähnyt löytääkseen sen. Paneeli laitettiin takaisin päin vastaisessa järjestyksessä kuin irroitettu ja siinä ei ihmeempiä ongelmia tullut. 

Koeajon jälkeen huomattiin että ratti on hiukan väärässä asennossa ja vikakoodeja löytyi ratin asennosta. Joten ratin uudelleen irroitus ja ratin asentotunnistin oikeaan asentoon kiinni, joka oli jäänyt väärään asentoon. Nyt sitten paketti huolellisesti uudelleen ja ratti oikeaan asentoon. 

Vikakoodien poisto, koeajo ja vikakoodien uudelleen lukeminen ja dadaa... Kaikki kunnossa, todella iso projekti valmis ilman erityisiä ongelmia voi vain olla tyytyväinen itseensä. Vaikka päänsärkyä, verta ja hikeä vaatinut projekti niin silti todella hyvä sellainen oppi miten tärkeää on huolellisuus ja johtojen merkkaaminen ilman sitä ei projektista olisi tullut mitään. Pieni homma purkaessa on iso apu kiinni laitossa. 

Seuraavana yönä nukutaan levollisesti, kun haaste successful. :DDD

2 kommenttia:

  1. Olipa iso homma kaiken kaikkiaan😉 en lähtis samaan mulla huomenna sama juttu mut ammatti kaverit saa hoitaa sen t. MG😎

    VastaaPoista
  2. Itse leikkasin pohjan hansikaslokerosta pois ja sivusta pari ruuvia niin etupanelia sai väännettyä sivusta, niin paljon että mahtui puhallin pois.

    VastaaPoista